Yllätys tosiaan, mähän virkkasin! O,o Salainen neuleystäväni haastoi minut virkkaamaan isoäidinneliöitä, ja sain yhden jopa valmiiksi asti - ja sehän muistuttaa vielä neliötäkin. Lankana käytin parini lähettämää Novitan Miamia. Tässä ihan kuvatodistekin vielä:

IMG_0441-normal.jpg

Sen verran helpotin urakkaani, että alkuhaasteeksi riitti yhden langan kanssa pelaaminen ohjeenmukaisen useamman sijasta. Jälkikäteen ajateltuna tästä olisi kyllä tullut näyttävämpi ainakin kahdella värillä. Mutta eihän sitä ensimmäisellä kerralla täydellisiä olla..

Kuvausalustana on Ikeasta hommatun kankaan jämäpala, jonka meinasin parittaa tämän neliön kanssa. Aikeissa siis olisi tehdä näistä patalappu, kunhan saadaan tehtyä kotona pieniä muutostöitä. Sitten ompelukoneella pitäisi olla ihan oikea, ikioma paikka keittiön pöydännurkan sijaan.

 

IMG_0443-normal.jpg

Kun pohdiskelin pienessä päässäni, mihin isoäidinneliöä hyödyntäisin, pää löikin yllättäen aika lailla tyhjää. Tilkkupeitto olisi ollut turhan suuritöinen, ja kun nyt ei sohvatyynyillekään ollut tarvetta, patalappu oli oikeastaan ainoa juttu, mikä mieleeni juolahti. Siispä ihan mielenkiinnosta heitän ilmoille kysymyksen:

Mihin te siellä ruudun toisella puolella käytätte isoäidinneliöitä? Mistä löydätte inspiraationne?

Inspiraatiokysymyksestä itselleni tulee ensimmäisenä mieleen äskeinen ylioppilaskirjoituksiin lukemiseni, ja äkkiä kyseenalaistin sekä motivaationi että mielenterveyteni. En ole varma, miten terveitä muutamat ajatukseni ja huomioni ovat, mutta ehkäpä pitäisi koota niistä jokin kuvakollaasi tännekin. Historiankirjathan ovat ihan normaali neuleinspiraation lähde, eikös vaan ;)