2013-04-15%2015.27.48-normal.jpg

Ohje tähän löytyy täältä. Langan vaihdoin Hjertegarnin Bommix Bamboohon ja puikot kaliiberiin 3,0 mm. Koska turkoosi houkutteli likaisenkeltaista enemmän, linnuista taisi tulla tipujen sijaan ankkoja. Tiheyskin siis oli eri kuin ohjeessa, mutta en halunnut muokata ohjetta ennen kuin olen sitä kokeillut. Inan pienemmät tuli kuin esimerkeistä, mutta samapa tuo. Tarpeeksi iso, vaikkei tätä raaskikaan käyttää ja sutata. Sisälle leikkasin silti lämpöeristeen, että tarvittaessa on sitten käyttökelpoinen. Kutakin väriä meni reippaasti alle 50 g, joten en ihan vielä ymmärrä, mihin ohjeen suositukset pohjautuvat. Liekö lanka sitten niin suuren eron tehnyt... No mutta, jonain päivänä näitä valmistuu vielä lisääkin! Ohje oli älyttömän mielenkiintoinen, sillä se muuttui koko ajan käymättä kuitenkaan vaikeaksi.

 

2013-04-15%2015.28.10-normal.jpg

2013-04-15%2015.28.19-normal.jpg

Tässä vielä lähikuvia, joista ensimmäistä en millään tahtoisi myöntää omien kätteni jäljeksi. Hyvä on, onhan se vihdoin myönnettävä: on sillä väliä, miten päin niitä lankoja mukana kuljettaa kirjoneuleessa. Sain juuri ankat valmiiksi, jätin työn muutamaksi illaksi sivuun ja ajattelin sitten kokeilla, että onko sen oikeasti niin väliä. Eron huomaa heti. Oi kun mieli nyt tekisi purkaa... Mutta ensi kerralla viisaampana :)

 

Ja tällä lappusella vielä mukaan Leila-mumman kurinhaasteeseen #3 :)